Täällä rauhoitutaan (tai no miten hyvin tuon kuvassa olevan tonttu tohelon kanssa nyt voikaan rauhoittua.. ;) ) joulun viettoon, palaillaan viimeistään ensi vuonna!
23.12.2014
19.12.2014
Helpotus
Voihan helpotusten huokaus. Mikä jättimäinen kivi tipahtikaan sydämeltä keskiviikkona. <3 Ultrassa selvisi, että vauvalla on kaikki mallillaan. Munuaisissa ei mitään häikkää eikä munuaisaltaissa laajentumia. Ehkä mä vasta sen ultran jälkeen tajusin, kuinka paljon se huoli todellisuudessa onkaan painanut mieltä, kun tuntui kirjaimellisesti siltä, että oli kevyempää hengittää. Nyt me voidaan rauhassa keskittyä joulun viettoon ilman surua ja huolta.
Samalla muuten selvisi, että tuleeko meille tyttö vai poika. Kumpaa sinä veikkaat? :) Nyt taas tuntuu, että pää on sekaisin onnesta. <3
Ihanaa joulun odotusta sinne ruudun toiselle puolen!
16.12.2014
Huoli sydäntä painaa
Hei taas!
Näin tyylikkäästi neljän kuukauden tauon jälkeen. Tässä ajassa on tapahtunut vaikka ja mitä, ja nyt tuli tunne, että vielä viimeisen kerran yritän elvyttää tämän blogiharrastuksen taas eloon. Ei ehkä tarvi enää sen tarkemmin tosiaan perustella tätä blogin nimeä? :D
Mutta mitäs meille nyt kuuluu? No tällaista:
Että tadaa! Meistä tulee huhtikuussa nelihenkinen perhe. :) Olin tosiaan tehnyt positiivisen raskaustestin (tai ensimmäisen niistä viidestä..hah!) elokuun ensimmäisinä päivinä, juuri ennen tämän blogin perustamista. Siitäpä ei sitten kovin montaa päivää mennytkään, kun kutsumaton ystäväni the pahoinvointi hiipi taas kylään, ja painoi päälle kymmenen piinaavaa viikkoa. Olipahan aika mielenkiintoista yrittää maata päivät sohvalla ja samalla juosta tuon meidän virkeän 1-vuotiaan perässä aamusta iltaan.. Mutta siitä selvittiin, kuin selvittiinkin! Ja samantien, kun pahoinvointi loppui, alkoi tuon taaperon sairastelukierre. Enterorokko, keuhkoputkentulehdus, hengenahdistusta, kuumetta, hampaita, yövalvomisia.. you name it. Alan olla enemmän, kuin tyytyväinen, että tämä rankka syksy alkaa olla pikku hiljaa taputeltuna ja pian otetaan vastaan uusi vuosi 2015, joka tuo mukanaan taas kaikkea uutta ja ihmeellistä. <3
Miten ihmeelliseltä se tosiaan tuntuukaan taas olla raskaana ja tuntea ne pienenpienet potkut tuolla vatsan pohjalla. Sinänsähän tämä raskaus on sujunut helpommin, kuin esikoisen raskausaika (jos tuota astetta rankempaa, joskin yhtä pitkää pahoinvointijaksoa ei lasketa), mutta tällä kertaa alusta asti on mieltä painanut huoli tulevasta. Ensimmäisessä odotuksessa tuntui katsovan maailmaa vaan niiden vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta nyt on alusta asti ollut pelko ja realiteetit ihan erilailla läsnä. Ja valitettavasti se pelko on muuttunut nyt ihan todelliseksi ahdistukseksi rakenneultran jälkeen. Vauvan rakenteet oli muuten kunnossa, mutta vatsaa kätilö ultrasi pitkään. Ja hiljaa... Jokainen odottava äiti varmasti tietää tämän kauhukuvan. :( Meidän vauvan toisessa munuaisessa on pientä häikkää, jonka kätilö sanoi olevan hyvin "yleinen" rakenteellinen vika, ja jonka pitäisi korjautua itsestään viimeistään syntymään mennessä. Niin, pitäisi.. Siihen pitäisi-sanaan kun yhdistetään nämä huuruiset raskaushormonit, sekä jo valmiiksi mielessä pyörinyt jännitys, niin soppa alkaa olla valmis. Pelottaa ja ahdistaa.. Entä jos meidän lapsi ei olekaan terve?
Tässäpä se perimmäinen syykin, miksi mun on pakko päästä kirjoittamaan ja purkamaan tätä mieltä painavaa ahdistusta edes johonkin. Tammikuun kontrolliultra tuntuu niin ikuisuuden päässä olevalta, että huomenna mennään ja maksetaan itsemme kipeiksi yksityisen lääkärin 4D-ultrasta. Toivottavasti saadaan jo parempia uutisia? niisk.
Näin tyylikkäästi neljän kuukauden tauon jälkeen. Tässä ajassa on tapahtunut vaikka ja mitä, ja nyt tuli tunne, että vielä viimeisen kerran yritän elvyttää tämän blogiharrastuksen taas eloon. Ei ehkä tarvi enää sen tarkemmin tosiaan perustella tätä blogin nimeä? :D
Mutta mitäs meille nyt kuuluu? No tällaista:
 |
| rv 24+0. Tätä kuvaa katsoessani tajusin, että miksikäs se vaaka yhtäkkiä näyttääkään jo 6 kiloa enemmän, kuin elokuussa..hups! :D Apua. T: mursu |
Että tadaa! Meistä tulee huhtikuussa nelihenkinen perhe. :) Olin tosiaan tehnyt positiivisen raskaustestin (tai ensimmäisen niistä viidestä..hah!) elokuun ensimmäisinä päivinä, juuri ennen tämän blogin perustamista. Siitäpä ei sitten kovin montaa päivää mennytkään, kun kutsumaton ystäväni the pahoinvointi hiipi taas kylään, ja painoi päälle kymmenen piinaavaa viikkoa. Olipahan aika mielenkiintoista yrittää maata päivät sohvalla ja samalla juosta tuon meidän virkeän 1-vuotiaan perässä aamusta iltaan.. Mutta siitä selvittiin, kuin selvittiinkin! Ja samantien, kun pahoinvointi loppui, alkoi tuon taaperon sairastelukierre. Enterorokko, keuhkoputkentulehdus, hengenahdistusta, kuumetta, hampaita, yövalvomisia.. you name it. Alan olla enemmän, kuin tyytyväinen, että tämä rankka syksy alkaa olla pikku hiljaa taputeltuna ja pian otetaan vastaan uusi vuosi 2015, joka tuo mukanaan taas kaikkea uutta ja ihmeellistä. <3
Miten ihmeelliseltä se tosiaan tuntuukaan taas olla raskaana ja tuntea ne pienenpienet potkut tuolla vatsan pohjalla. Sinänsähän tämä raskaus on sujunut helpommin, kuin esikoisen raskausaika (jos tuota astetta rankempaa, joskin yhtä pitkää pahoinvointijaksoa ei lasketa), mutta tällä kertaa alusta asti on mieltä painanut huoli tulevasta. Ensimmäisessä odotuksessa tuntui katsovan maailmaa vaan niiden vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta nyt on alusta asti ollut pelko ja realiteetit ihan erilailla läsnä. Ja valitettavasti se pelko on muuttunut nyt ihan todelliseksi ahdistukseksi rakenneultran jälkeen. Vauvan rakenteet oli muuten kunnossa, mutta vatsaa kätilö ultrasi pitkään. Ja hiljaa... Jokainen odottava äiti varmasti tietää tämän kauhukuvan. :( Meidän vauvan toisessa munuaisessa on pientä häikkää, jonka kätilö sanoi olevan hyvin "yleinen" rakenteellinen vika, ja jonka pitäisi korjautua itsestään viimeistään syntymään mennessä. Niin, pitäisi.. Siihen pitäisi-sanaan kun yhdistetään nämä huuruiset raskaushormonit, sekä jo valmiiksi mielessä pyörinyt jännitys, niin soppa alkaa olla valmis. Pelottaa ja ahdistaa.. Entä jos meidän lapsi ei olekaan terve?
Tässäpä se perimmäinen syykin, miksi mun on pakko päästä kirjoittamaan ja purkamaan tätä mieltä painavaa ahdistusta edes johonkin. Tammikuun kontrolliultra tuntuu niin ikuisuuden päässä olevalta, että huomenna mennään ja maksetaan itsemme kipeiksi yksityisen lääkärin 4D-ultrasta. Toivottavasti saadaan jo parempia uutisia? niisk.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)